vauvakuume!

Näin viime yönä unta jossa olin raskaana. Se oli ihanaa! Oon muutenkin vauvakuumeillut varmaan puoli vuotta, vaikka järki sanoo ettei kannata. Varsinkin viime kuukausina oon nähnyt todella paljon vauvaunia ja unia joissa oon ollut raskaana, käynyt ultrassa, odottanut kaksosia tai saanut pienenpienen vauvan syliini. 

Panikoin pari viikkoa sitten ihan tosissani kun huomasin että yksi pilleri oli jäänyt ottamatta - ensimmäistä kertaa sitten pillerien aloittamisen! Säikähdys sai häädettyä vauvakuumeen, mutta näköjään vaan vähäksi aikaa. 

Olin pitkään vakuuttunut ettei mahaa tule ikävä, enkä odota mahdollista toista raskautta innolla, koska oksensin koko ensimmäisen raskauden ajan ja muutenkin elämäntilanne oli aika stressaava. Nyt kuitenkin oon huomannut että odotankin oikeastaan toista raskautta innolla ja ajattelen sitä toisena mahdollisuutena, nyt kun elämäntilanne on tietyllä tapaa parempi. Viime raskauden aikana en oikeastaan ollut kovin onnellinen. Tietysti olin onnellinen vauvasta alun järkytyksen jälkeen, mutta koko odotusta varjosti toinen odotus, Deen Kuubasta lähtemisen odotus ja luulen että pahoinvointikin oli osittain henkistä.

Pari päivää ennen synnytystä!

Arki Adin kanssa on tällä hetkellä todella raskasta, enkä tiedä miten oikeasti jaksaisin arkea raskaana, mutta toisaalta, ihmiset on selvinneet pahemmistakin tilanteista. Tietysti syksyllä on taas enemmän töitä ja koulua, ja Adin kanssa olisi tarkoitus aloittaa kerhossa käyminen, ja tiedän kokemuksesta että talven pimeys vie voimat - se onkin yksi suurimmista syistä odottaa vielä.

Oon myös miettinyt paljon sitä, miksi oikeasti ikävöin vauva-aikaa. Sekin aika oli rankkaa, yöt oli katkonaisia, jatkuvasti oli epävarma olo ja aina piti olla odottamassa seuraavaa vaihetta. Toisella kerralla haluaisin pysähtyä oikeasti nauttimaan kaikista vaiheista (tiedän, klisee, mutta niin se vaan on) ja antaa elämän pyöriä vauvan ympärillä. Aika menee niin nopeasti ja yhtäkkiä vauva onkin taapero ja tekee itsenäisesti asioita. Ja sitten on tietysti vielä se imetys, joka ei mennyt Adin kanssa ihan putkeen... Se oli alusta asti mulle todella tärkeä asia, ja edelleen harmittaa etten osannut itse etsiä riittävästi apua, enkä myöskään saanut tukea neuvolasta. Toisen lapsen kanssa itsevarmuus ja -luottamus riittäisi siihen, että saisi neuvolassa oikeasti asiaansa oikeasti apua.

Näitä asioita pyörittelen päässäni melkeinpä päivittäin. Ollaan puhuttu tästä paljon Deen kanssa, mutta vaikka molemmat halutaan ehdottomasti lisää lapsia, osataan myös pitää jalat maassa ja pää kylmänä - vielä ei ole kakkosen aika! Tein testinkin varmuuden vuoksi muutama päivä sitten ja reaktioni negatiiviseen tulokseen oli helpotus. Sekin varmaan kertoo ettei vielä ole aika :) 

Besos,
Taru